Tänään aloin ensimmäisen kerran jutella A:n kanssa irkissä. Koskaan ennen en
ole moita kummempaa sanavaihtoa käynyt, mutta onneksi tänään aloitin. Varsin
mielenkiintoinen persoona. Kerrassaan.
12.5.00
Olen törmännyt outoon ilmiöön joka ei edelleenkään lakkaa ihmetyttämästä minua.
Päivä toisensa jälkeen kalamiehet saapuvat vapoineen, yhtä täsmällisesti. Levittäytyvät
pitkin siltaa ja laiturin reunaa, istuvat hiljaa ja odottavat. Ihailtavan kärsivällisesti
tunnista toiseen. He eivät tee työtään rahan takia, heille se on elämäntapa. Katselen
heitä ikkunasta ja salaa kahdehdin heidän kiireettömyytään.
Hetken aikaa kesä jo kolkutteli ovenpieliä, mutta tänään tuntuu taas, kuin eläsimme keskellä
syyskuuta. Tuuli tempoo hiuksia, hiekkaa tiellä, Snellmannin kunniaksi ripustettuja
lippuja. Odotan auringonpaistetta ja leutoa tuulta. Se tulee vielä, tiedän sen ja
yritän tyytyä siihen tietoon, aloittaa kärsivällisen elämäni, kiireettömän elämäni, jossa kaikki asiat
tapahtuu omalla painollaan.
18.5.00
Paljon, paljon asioita tapahtuu taas ympärilläni, enkä tiedä, miten jakaisin aikani
niin, ettei minun tarvitsisi menettää niistä hetkeäkään. Huomenna M. tulee vihdoin
Suomeen kiduttavan pitkän odotuksen jälkeen, lauantaina tapaan rakkaita ystäviäni
joukolla Linnanmäellä, ja kun vihdoin pääsen tiistaihin asti, matkustan kauas pois.
Tuntuu haikealta lähteä juuri nyt kun M. tulee, mutta tiedän, että hän on täällä
odottamassa kun palaan. Enkä ole pitkään poissa. Harvoin matkoilla odottaa paluuta,
mutta nyt kotiintulo ei tunnu niin pahalta kun tiedän, että täällä on jotain mitä
odottaa.
Ai niin. Tapasin viimein A:n. Hän oli todella... yllätys. Tiesin etukäteen,
että hän on mukava. Mutta sen lisäksi, että hän on mukava, hän on Hirmu Mukava.
Ehdottomasti ihminen, kenet haluan tavata uudelleen ja tutustua paremmin.
Toivon, että hän haluaa samaa. Ja söpökin hän oli.
31.5.00
Kotona taas ehjänä ja hirmuisen väsyneenä. Vaikka viihdyinkin matkalla hyvin, sain
taas huomata, ettei etelän rantakohteet ole minua varten. Tuon paikan siedin, sillä
jokaista kolkkaa ei täyttänyt punaihoiset turistit vyölaukkuineen.
Mutta ensi kerralla lähden kauas toiseen suntaan. Lähden itään. Valko-Venäjälle, Ukrainaan, Moldovaan. Sinne minne olen hukannut sydämeni.