R. kysyi, eroaako tämä Viivi siitä, jonka hän edessään näkee. Jouduin miettimään kaksi päivää ennen kuin pystyin antamaan vastauksen. Ei eroa. Ei missään suhteessa. Samat kontrastit näkee tässäkin osassa minua. Valitettavasti - tai onneksi. Haluaisin kyllä pystyä elämään verkossa sellaista elämää kuin itselleni toivon, olla sellainen kuin oikeasti haluaisin olla. Mutta en pysty, sillä silloin en olisi rehellinen, en itselleni enkä muille. Olen tavannut niin monenlaisia ihmisiä. Monet heistä ovat olleet pelkkä kupla. Mutta tiedän, että löydän hiekan seasta helmiäkin. Elän yhden sellaisen kanssa.


8.4.00
Heräsin liian myöhään. Olin suunnitellut tekeväni paljon asioita tänään, mutta en jaksa tehdä niistä mitään. Istun tässä, kuuntelen Kenttiä ja yritän saada itsestäni sen verran irti, että pääsisin kauppaan asti hakemaan ruokaa kissoille ja itselleni. Ei. Jään taas tähän kuolettamaan aivojani, solu solulta.


13.4.00
Päiväksi on luvattu +14 astetta. Haluan heti töistä päästyäni mennä ulos ja istua puistossa auringon hyväiltävänä koko illan. Tosin nyt tuolla ei paista aurinko, eikä varmaan tule paistamaankaan, jos uskallan jotain suunnitella auringon varaan. Jaksan olla ikuinen skeptikko. Huomenna alkaa viikonloppu. Eikä vain viikonloppu, vaan kuuden päivän vapaa. Aion ottaa vapaistani kaiken irti.


17.4.00
Tuntuu taas etten pysy mukana tapahtumien virrassa. On hassua miten paljon yksi asia, yksi osa elämästä, voi muuttaa muutoksellaan koko elämän. Tuntuu, että olen ottanut elämälleni ihan uuden suunnan ja se antaa paljon voimia kulkea eteenpäin. Tänään aion maalata uuden kommarinpunaisen ladamme. Tai oikeammin osan siitä. Olen jo löytänyt sirpin ja vasaran mallin itselleni. Enää pitää kopioida se auton kylkiin. Siitä tulee kerrassaan hieno. Kaikki ovat suhtautuneet löytöömme ystävällisesti hymähtäen. Tai ainakin melkein kaikki, P. nauroi autollemme. Tyhmä poika. Meidän automme on sadasti hienompi kuin hänen. Tai jos ei hienompi, niin ainakin persoonallisempi. Mutta hän toisaalta on ihminen, joka pelkää persoonallisuutta. Pitää sulautua massaan, tai muuten elämän järjestys järkkyy. Ja pah, sanon minä.


19.4.00
Aurinko paistaa. Olen iloinen ja pirteä. En muista, milloin viimeksi oloni olisi ollut yhtä kevyt kuin nyt. Viime kesänä? Ei, ei silloinkaan. Silloin jokaista päivää varjosti läheisten kuolemat, erot, kaikki ne kurjat asiat, mitkä nyt on takana. Tästä olosta on kuitenkin aikaa. Olen onnellinen ja haluan hymyillä kaikille.

Yhtä asiaa toivon vielä, ennenkuin voin nauttia auringostani. Haluan, että M. saa elämänsä järjestykseen, pääsee jaloilleen. En halua katsella sivusta, miten hän kärsii, kun itse olen onnellinen. Haluan antaa osan onnestani hänelle. Haluan tehdä hänet yhtä onnelliseksi kuin itse olen nyt. Ja haluan samaa J:lle. Kaikille rakkaimmilleni.


21.4.00
Aurinkoa ja lämmintä. Ja otin taas yhteen T. kanssa. En suostu hyväksymään niitä sääntöjä, joita työpaikallamme on sovittu kysymättä työntekijöiltä. Ja tottakai juuri minun pitää avata pääni ja alkaa taistoamaan. Kuten aina. En osaa pitää suutani kiinni jos havaitsen jossain epäkohdan. Ei hyvä, ei ollenkaan hyvä.


27.4.00
Nyt on sitten Telia historiaa ja melkein viikko vapaa edessä. Elämä hymyilee. Voi olla, että uusi työpaikka on ojasta allikkoon kulkemista, mutta tällä hetkellä tuo oli ainoa ratkaisu jonka pystyin tekemään. Antaa ajan kulua ja katsotaan sitten, mihin seuraavaksi päädyn. Ei ole olemassa "lopullista työpaikkaa". Nyt tämä ratkaisu on hyvä ja sen kanssa aion elää. En ole siitä pahoillani, päinvastoin. Aurinkokin paistaa.